fbpx

Facebookin alati muuttuvat käytännöt

Nykyisessä yhteiskunnassa keskustelua ohjataan sananvapautta rajoittamalla. Tunnen rajat hyvin, joten ei ihan heti uskoisi minun saavan julkaisukieltoa facebookkiiin. Niin kuitenkin kävi. Vaikka se ei viimeaikaisista julkaisuista tullutkaan. Se tuli vuonna 2016 tehdystä päivityksestä. Se ei silloin rikkonut yhteisönormeja, eikä ole rikkonut yhteisönormeja sen koko kolmen vuoden aikana, jonka se on ollut kaikkien luettavissa. Mutta kymmenen päivää ennen tulevia eduskuntavaaleja tämä Facebookin mukaan ”äskettäin julkaisemani” vuonna 2016 tehty julkaisu muuttuikin yhteisönormeja rikkovaksi.  

Olen tässä vuosien varrella pyrkinyt omaksumaan Facebookin päivä päivältä kireämmiksi muuttuneita yhteisönormeja. Mielestäni olen siinä melko hyvin onnistunutkin. Kulttuurimarxistien toivoma itsesensuuri on saanut minut jättämään tiettyjä juttuja julkaisematta, samoin kommentoinnin osalta on moni asia jäänyt vaille kommenttia tai sitten sitä kommenttia on pehmennetty huolella.



Henkilökohtaisesti pidän päivitystäni asiallisena. Se ajoittuu hetkeen, jolloin pääministeri Sipilä ehdotti, että voisimme ottaa humanitaarisen maahanmuuton kautta tänne Syyrian sodassa vammautuneita ihmisiä. Laitoin tällöin Sipilälle ja kumppaneille viestiä, että jos he haluavat tietää, että mitä sotavammapotilaiden hoito maksaa, niin kannattaa käydä tutustumassa Hyvinkään poliisiammuskelussa loukkaantuneeseen Heidi Foxelliin. Suomen valtio ei voi koskaan korvata tälle urhealle naiselle hänen kärsimyksiään, mutta on velvollinen tekemään hänen hyväkseen kaiken mahdollisen. Tätä velvollisuutta Suomella ei kuitenkaan ole vieraiden valtioiden kansalaisia kohtaan.

Epäilen, että Facebook tulkitsee päivitykseni ongelmaksi sen, että käytin sanaa elintasopakolainen. Se oli sallittu sana silloin ja se on ollut sitä koko sen kolmen vuoden ajan, jonka päivitys on ollut kaikkien nähtävillä.  Eduskuntavaaleihin on aikaa enää kymmenen päivää ja me perussuomalaiset olemme todella kovassa nosteessa.

Uskon, että julkaisukieltoni johtuukin siitä, että meidän kampanjointiamme pyritään häiritsemään. Kun se ei enää onnistu kaduilla, koska jokainen rikottu vaalimainoksemme tuo meille lisää ääniä, niin sananvapauttamme yritetään estää sosiaalisessa mediassa. En nimittäin ole ainoa perussuomalainen, jonka ilmaisunvapautta juuri nyt rajoitetaan mielivaltaisesti lätkäistyjen julkaisukieltojen avulla. Itseni puolesta voin todeta, että minua ei hiljennetä, taistelu jatkuu kaikesta huolimatta. Konstit on monet.

Eduskuntavaaliehdokas Kevin servin Uudeltamaalta numerolla 71.