Koodaribussi Afrikassa
Tänään 10.6.2020 silmiini osui artikkeli, jossa Suomen ilmoitetaan kaksinkertaistavan rahoituksensa kehitysmaiden verotuskyvyn vahvistamiseksi. Juttu on sinänsä surkuhupaisa, että esimerkiksi Afrikassa suurimmalla osalla kansaa ei ole mitä verottaa. Eli taas ollaan kippaamassa suomalaisten veronmaksajien rahaa asiaan, johon ei oikeastaan voida vaikuttaa.
Aihe toi mieleeni jotakuinkin kolme vuotta sitten Afrikassa vaihto-oppilaana toimineen Linnean, joka kirjoitti erinomaisen hyvän blogitekstin kehitysavusta. Kuten arvata saattaa, blogikirjoitus poistui yleisön nähtäviltä lähes saman tien ja Linnea väitti koko kirjoituksen olleen pelkkä vitsi. En tiedä pahoittiko mielensä Aalto-yliopiston väki, konsulaatti, muu koodaribussin porukka vai Afrikassa kehitysapuhankkeiden parissa puuhasteleva erinäinen populaatio mielensä, mutta tekstissä oli niin paljon asiaa, että lainaan siitä tähän parhaimpia paloja.
Linnean kirjoitus alkoi siitä, että hän halusi yllättää opiskelijatoverinsa tarjoamalla heille hieman tavanomaista parempaa pääsiäisruokaa. Tämä tapahtui otsalamppujen valossa, sillä sähkökatkot ovat maassa jatkuva riesa. Myös puuttuvien astioiden osalta jouduttiin käyttämään kekseliäisyyttä.
Viikonloppuna hän sitten kertoi päätyneensä konsulaatin työntekijöiden kanssa samoihin juhliin, joissa hänelle avautui ymmärrys suomalaisen kehitysavun toimimattomuudesta.
Kuinkas ollakaan, paikalla sattui juuri tuolloin olemaan lähetystötyöntekijöiden lisäksi myös Suomi100-vuotisjuhlallisuuksiin kuuluvan koodaribussin väkeä.
Parissa tunnissa tuskin koodareita syntyisi Suomessakaan, saati sitten maissa, joissa osa ihmisistä ei ole ikinä tietokonetta nähneetkään.
Linnea on siinä mielessä hyvin poikkeuksellinen tapaus ollakseen suomalaisena Afrikassa, että demoralisaatio ei ole vaikuttanut häneen ja hän kykenee itsenäiseen ajatteluun ja kyseenalaistamaan asioita. Hän ei ymmärrä, että mitä järkeä on käyttää 180 000 euroa tähän projektiin.
Tekstissään Linnea tuo esiin sen, että kehitysavun parissa puuhastelevilta ihmisiltä puuttuu usein kokemus siitä paikallisesta oikeasta elämästä.
Linnean mielestä ensimmäinen perusongelma Suomalaisessa kehitysavussa oli se, että kehitysmaihin tuotiin asiantuntijoita, joilla ei kuitenkaan ollut asiantuntemusta siihen, mihin sitä olisi tarvittu.
Järjestötasolla kehitystyö on pysähtynyt saman tien ulkomailta tulevan kehitysavun loppumiseen, sillä rahaa ei projekteihin voi paikallisilta kerätä niiden jatkamiseksi, sillä sitä ei suurimmalla osalla väestöä ole juuri lainkaan. Tässä kontektissa ihmettelen, että keneltä demarit aikovat veroa kantaa, kun ei suurimmalla osalla kertakaikkiaan ole rahaa.
Lopuksi Linnea tuo esiin nykytilanteen, jossa kehitysapu valuu lähes kokonaan maan korruptoituneiden poliitikoiden hulppeaan elämään. Tämä on sitä kehitysapua, johon suomalainen vihervasemmisto haluaa pumpata suomalaisten veromarkkoja heikentääkseen Suomen taloutta.
Linnean mielestä Suomen pitäisi tuoda Afrikkaan terveydenhuollon osaamista.
Linnean mielestä koodaribussiin sijoitettu 180 000 euroa olisi kannattanut sijoittaa vaikkapa aseptiikan kehittämiseen, hygieniatason kohottamisella säästettäisiin paljon ihmishenkiä. Huono hygienia onkin yksi maanosan suurimmista kuolleisuuden aiheuttajista.
Myös luovuuden kehittäminen elannon hankkimiseksi olisi Linnean mielestä ollut parempi sijoituskohde tuolle 180 000 euroa maksaneelle koodaribussihankkeelle.
Ketään ei varmasti yllätä, että persut ovat kehitysyhteistyövaroilla elelevän väen vihollinen jopa Afrikassa asti.
Linnea ei kuitenkaan solvaamistaan purematta niellyt.
Mielestäni näyttää siltä, että Linnean mielestä kehitysapua vaivaisi myös paha asenneongelma.
Valitettavasti koodaribussin kaltaiset kalliit ja tehottomat projektit näyttäisivät olevan kehitysavun tulevaisuus. Linnean mielestä kehitysapu voitaisiin suunnata myös todellisiin ongelmiin.
En tunne Linneaa henkilökohtaisesti, mutta pidän asenteesta, joka hänellä oli tuolloin kolme vuotta sitten. Että voisi ymmärtää ihmisten elämää ulkomailla, on kyettävä asettumaan siihen samaan kontekstiin, jossa nämä ihmiset itse elävät. Vain tällöin voi kyetä käsittämään sen, että mitä nämä ihmiset todellisuudessa tarvitsevat.
Loppuun vielä totean, että olen lyhentänyt alkuperäistä tekstiä, toki vain hyvin vähän, sillä teksti oli niin täynnä asiaa, ettei leikattavaa paljoa löytynyt. Omat kommenttini koskien tekstiä ovat omia tulkintojani, eivätkä välttämättä edusta sitä näkemystä, jota Linnea on tekstillään hakenut. Toisaalta sillä ei liene enää niin väliä, sillä alkuperäinen teksti on ollut poissa verkosta jo kolmisen vuotta, enkä minä aio outata alkuperäisen kirjoittajan henkilöllisyyttä.
