fbpx

Blogi

Facebookin alati muuttuvat käytännöt

Nykyisessä yhteiskunnassa keskustelua ohjataan sananvapautta rajoittamalla. Tunnen rajat hyvin, joten ei ihan heti uskoisi minun saavan julkaisukieltoa facebookkiiin. Niin kuitenkin kävi. Vaikka se ei viimeaikaisista julkaisuista tullutkaan. Se tuli vuonna 2016 tehdystä päivityksestä. Se ei silloin rikkonut yhteisönormeja, eikä ole rikkonut yhteisönormeja sen koko kolmen vuoden aikana, jonka se on ollut kaikkien luettavissa. Mutta kymmenen päivää ennen tulevia eduskuntavaaleja tämä Facebookin mukaan ”äskettäin julkaisemani” vuonna 2016 tehty julkaisu muuttuikin yhteisönormeja rikkovaksi.  

Olen tässä vuosien varrella pyrkinyt omaksumaan Facebookin päivä päivältä kireämmiksi muuttuneita yhteisönormeja. Mielestäni olen siinä melko hyvin onnistunutkin. Kulttuurimarxistien toivoma itsesensuuri on saanut minut jättämään tiettyjä juttuja julkaisematta, samoin kommentoinnin osalta on moni asia jäänyt vaille kommenttia tai sitten sitä kommenttia on pehmennetty huolella.



Henkilökohtaisesti pidän päivitystäni asiallisena. Se ajoittuu hetkeen, jolloin pääministeri Sipilä ehdotti, että voisimme ottaa humanitaarisen maahanmuuton kautta tänne Syyrian sodassa vammautuneita ihmisiä. Laitoin tällöin Sipilälle ja kumppaneille viestiä, että jos he haluavat tietää, että mitä sotavammapotilaiden hoito maksaa, niin kannattaa käydä tutustumassa Hyvinkään poliisiammuskelussa loukkaantuneeseen Heidi Foxelliin. Suomen valtio ei voi koskaan korvata tälle urhealle naiselle hänen kärsimyksiään, mutta on velvollinen tekemään hänen hyväkseen kaiken mahdollisen. Tätä velvollisuutta Suomella ei kuitenkaan ole vieraiden valtioiden kansalaisia kohtaan.

Epäilen, että Facebook tulkitsee päivitykseni ongelmaksi sen, että käytin sanaa elintasopakolainen. Se oli sallittu sana silloin ja se on ollut sitä koko sen kolmen vuoden ajan, jonka päivitys on ollut kaikkien nähtävillä.  Eduskuntavaaleihin on aikaa enää kymmenen päivää ja me perussuomalaiset olemme todella kovassa nosteessa.

Uskon, että julkaisukieltoni johtuukin siitä, että meidän kampanjointiamme pyritään häiritsemään. Kun se ei enää onnistu kaduilla, koska jokainen rikottu vaalimainoksemme tuo meille lisää ääniä, niin sananvapauttamme yritetään estää sosiaalisessa mediassa. En nimittäin ole ainoa perussuomalainen, jonka ilmaisunvapautta juuri nyt rajoitetaan mielivaltaisesti lätkäistyjen julkaisukieltojen avulla. Itseni puolesta voin todeta, että minua ei hiljennetä, taistelu jatkuu kaikesta huolimatta. Konstit on monet.

Eduskuntavaaliehdokas Kevin servin Uudeltamaalta numerolla 71.

Oy Rata Ab

Raiteet.
Kuvituskuva.

Yksi tällä hetkellä mieltäni askarruttava hanke on uuden ratayhtiön perustaminen. Asia arveluttaa minua monestakin syystä, eikä vähiten siksi, että tahtipuikoissa heiluu liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner pääministeri Juha Sipilän tukemana. Hanketta perustellaan sillä, että kestävän kehityksen vaatimukset sekä ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttävät liikkumisen ja logistiikan kokonaisvaltaista muutosta. Tarkoituksena on avata junaliikenne kilpailulle.

Perustettava osakeyhtiö muodostaa konsernin perustamalla seuraavat tytäryhtiöt:

  • Hankeyhtiö Suomi-rata
  • Hankeyhtiö Turun tunnin juna
  • Kalustoyhtiö
  • Kiinteistöyhtiö
  • Rail Baltica -yhtiö

Hankeyhtiöt Suomi-rata ja Turun tunnin juna ovat ratahankkeita edistäviä yhtiöitä, joihin on tarkoitus saada mukaan ratahankkeista hyötyviä kuntia ja yrityksiä. Kuntien osalta hieman ihmettelen, että mistä ne meinaavat leikata varat ratayhtiösijoituksiin, kun yhä useampi kunta taistelee velkaantumista vastaan, eikä budjettimäärärahoilla meinata saada edes peruspalveluita pyörimään, kuten nyt viimeaikoina olemme saaneet huomata vanhustenhoidon osalta.

Kalustoyhtiöön siirretään kaikki VR-yhtymän taajamaliikenteessä käytettävät sm2– ja Sm4-junat. Kalustoyhtiö hankkii kilpailutettavaa junaliikennettä varten uutta henkilöliikennekalustoa, sillä junaliikenteessä kilpailevien yksityisten yritysten on ilmeisesti tarkoitus käyttää sekä valtion nykyisin omistamaa junakalustoa, että valtion varoilla hankittavaa uutta kalustoa.

Kiinteistöyhtiön tarkoitus on varmistaa kilpailuneutraali ja tasapuolinen pääsy asemille, terminaaleihin, varikko- ja huoltotiloihin, sekä muihin palveluihin. Käytännössä siis nykyinen rakennuskanta siirrettäisiin yksityisten yritysten käytettäväksi.

Rail Baltica taas on Baltian maiden, Puolan ja Suomen yhteinen liikennehanke, jossa rakennetaan Euroopan unionin tuella uusi noin 1 000 kilometrin pituinen ratayhteys Tallinnasta Baltian maiden läpi Puolan Varsovaan. Yhteisyrityksen osakkuudelle asetetaan ehdoksi, että RB Rail AS -yhteisyritys vastaa kaikista koko hanketta koskevista asioista ja mm. EU-rahoitus kulkee sen kautta.

Yrityksenä tämä työnimellä Oy Rata Ab tunnettu hanke on mielestäni hieman kummallinen. Jos yritys käytännössä tarjoaa junaliikennettä pyörittäville yksityisille yrityksille rataverkoston, junakaluston, huoltorakennukset ja huoltoinfran, eli lähinnä kaiken yritysriskin sisältävän osuuden, niin mikä jää sitten näiden junaliikennettä hoitavien yritysten tehtäväksi..? Tehdä bisnestä veronmaksajien kustantamilla välineillä..? Saadaanko näistä käypä vuokra..?

Huomionarvoista on sekin, miten paljon tähän yritykseen siirretään veronmaksajien omaisuutta. Mitä tapahtuu sitten, jos yritys päätetään siirtää Vake Oy:n alaisuuteen ja pääministerin sanoin taseet laitetaan töihin, eli yritys myydään..? Voiko käydä niin, että yhtäkkiä meidän veronmaksajien rataomaisuus myydäänkin ulkomaalaiselle veroparatiisiyhtiölle, joka alkaa Carunan tapaan rahastamaan  meitä ratojen ja kaluston käytöstä..? Mielestäni tässä on selkeä riski. Kun kansallisomaisuuttamme myydään, on sijoittajien fokus nimenomaisesti tämänkaltaisissa yhtiöissä, joilla on jonkinlainen monopoliasema, joka suojaa niitä kilpailulta.

Ratahankkeiden edistäminen on tärkeää, mutta edistääkö tämä hanke niitä? Uskon, ettei kuntien ja yksityisten yritysten hankkeeseen sijoitettavat summat ole niin merkittäviä, että ne tosiasiassa edistäisivät juurikaan hankkeiden etenemistä. Päävastuu ratahankkeiden rahoittamisesta säilyisi todennäköisesti edelleen valtiolla.

Vielä lopuksi totean ikävänä faktana, että hallitus siirsi tälle yhtiölle 37 miljoonaa euroa huoltovarmuusrahastosta ja 73 miljoonaa euroa valtion asuntorahastosta. Jälkimmäisellä summalla olisi voitu edistää tuhansien kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamista. Siirrot naamioitiin ylimääräisiksi tuloutuksiksi.

Kansanedustajaehdokas Kevin Servin, Uudenmaan vaalipiiri

Naisen euro on samanarvoinen

Työskentelen kuljetusalalla, jossa naiset tienaavat täsmälleen saman kuin miehet.

Tutustuessani eri ehdokkaiden vaalikonevastauksiin törmään usein sitkeässä elävään väitteeseen, että naisen euro olisi vain 84% miehen eurosta. Omasta mielestäni näin ei ole.

Työskentelen itse kuljetusalalla, joka mielletään duunarialaksi. Jokainen nainen, jonka alalta tunnen, tienaa täsmälleen sen saman kuin miehetkin. Omaan laajan kokemuksen myös muilta duunarivaltaisilta aloilta, kuten rakennusalalta ja kyllä niissäkin palkkaus on näyttänyt olevan tasa-arvoista.

Missä ne erot sitten näkyvät, jos eivät duunarialoilla..? Erot näkyvät lähinnä akateemisen koulutuksen saaneissa johtotason työntekijöissä, joiden palkkaus muodostuu pitkälti muista asioista kuin työehtosopimuksen määrittelemistä minimisummista. Näillä aloilla mm. aikaisemmalla työkokemuksella ja työhön sidonnaisuudella voi olla suurikin palkkaeroa kasvattava merkitys.

Fysiologisista syistä synnyttäminen ja sen vaatimat poissaolot jäävät aina naisen kontolle. Tänä päivänä perheillä on melko laaja oikeus päättää vanhempainvapaiden ja hoitovapaiden muodostumisesta, mutta on edelleen hyvin tavallista, että näitä vapaita hyödyntävät naiset. Näin ollen laskettaessa työkokemusta vuosissa muodostuu ero usein miehen eduksi työntekijöiden ollessa samanikäisiä.

Työhön sidonnaisuudessa miehet ovat usein valmiimpia käyttämään enemmän vapaa-aikaansa istuakseen puuduttavissa palavereissa kelmusämpylöitä mutustelemassa. Naiset taas usein haluavat viettää vapaa-aikansa perheen parissa tai heitä kutsuvat kotityöt, mutta valmius ylitöihin ei niin usein ole ensimmäisellä sijalla prioriteeteissä. Työnantaja kuitenkin usein huomioi palkkauksessa ne henkilöt, jotka ovat valmiimpia joustamaan ylitöiden osalta.

Olen sitä mieltä, että kyseessä ei ole naisen ja miehen ero palkkauksessa, vaan ero henkilöiden henkilökohtaisissa eroavaisuuksissa, jotka esimerkiksi edellä mainitsemistani syistä heijastuvat tilastoihin siten, että niistä on nähtävissä eroavaisuuksia myös sukupuolten välillä. Kyseessä on siis tilastoharha, jota tietyt tahot ovat alkaneet rummuttamaan absoluuttisena totuutena.

Kevin Servin, eduskuntavaaliehdokas 2019, Uudenmaan vaalipiiri

Vanhustenhoidon valvontaa parannettava

Kaksi vanhusta istumassa penkillä.
Kuvituskuva.

Julkisuuteen on pompsahtanut tieto siitä, että yksityisen sektorin vanhustenhoidossa on jo vuosia laiminlyöty hoitolaitoksille asetettuja velvoitteita.  Vakavia puutteita on löytynyt niin Esperi Care:n hoivakodeista, kuin myös Attendon hoivakodeista. Odotan vielä kuulevani samankaltaisia uutisia myös Mehiläisen hoivakodeista. Kaikille näille on yhteistä se, että liikevoitto pyritään maksimoimaan ja kulut pitämään mahdollisimman alhaisena huolimatta siitä, että toiminnan taso kärsii.

Esperin toimitusjohtaja, hoiva- ja terveysalojen tulokuningatar Marja Aarnio-Isohanni on tänä aamuna ilmoittanut kantavansa vastuunsa ja eroavansa toimestaan. Hän tunnustaa keskittyneensä vain kasvuun ja kannattavuuteen ja laiminlyöneensä henkilöstöasioiden hoitamisen.  Kahdessa vuodessa hän ehti tehdä itselleen 6,33 miljoonan euron tulot.  Aarnio-Isohanni kiistää edelleen Kristiinankaupungissa hoivakoti Ulrikassa tapahtuneen epäillyn kuolemantapauksen, vaikka siitä on maininta Valviran tekemässä keskeytyspäätöksessä.

Sote-uudistusta ajava pääministeri Sipilä on lausunut asiasta seuraavaa:

Se, että Valvira on tähän puuttunut, on hyvä asia ja kertoo sen, että suomalaisessa yhteiskunnassa valvonta toimii. Tietooni on tullut se, että myös kyseinen yritys on itse myöntänyt virheensä ja myös sitä kautta on edellytykset sille, että toiminta korjaantuu

Nyt ainakin minulla herää kysymys siitä, että miten valvonnan voidaan katsoa olevan onnistunutta, kun nämä laiminlyönnit ovat saaneet jatkua jo vuodesta 2016 tähän hetkeen saakka siitäkin huolimatta, että ongelmia on tuotu esiin useita kanavia pitkin..? Henkilöstö on yrittänyt tavoittaa johtoa jo parin vuoden ajan ja signaalia ongelmista on tullut myös ammattiliittojen puolelta koskien mm. hoitajamitoituksia ja niin kutsuttujen haamutyöntekijöiden käyttöä.

Nyt, kun sote-asioita edelleen puidaan, niin haluan tuoda esiin erään keskeisen yksityisiä terveyspalveluita koskevan ongelman. Kuten me hyvin tiedämme, niin yksityiset yritykset pyrkivät maksimoimaan liikevoittonsa. Kun hoiva- ja terveyspalveluiden tuottaminen on kilpailutettua sopimusperusteista toimintaa, niin liikevoittoa ei kyetä kasvattamaan tuloja lisäämällä. Näin ollen liikevoittoa voidaan kasvattaa ainoastaan kuluja karsimalla. Kysymys on lähinnä siitä, että miten pitkälle tässä asiassa voidaan mennä ja tämä tapaus osoittaa karusti sen, että liian pitkälle.

Laiminlyönneiltä ei ole vältytty meillä Porvoossakaan.  Ensimmäinen valvontakäynti aluehallintoviraston toimesta Esperin pyörittämään hoivakoti Vuokkoon tehtiin jo vuonna 2017.  Kaupungin tekemistä vuotuisista valvontakäynneistä huolimatta epäkohdat tulivat kaupungin tietoon vasta elokuussa 2018. Vanhusten sijoittaminen hoitoyksikköön lopetettiin syyskuussa 2018. Vuokossa lääkehoitoon olivat osallistuneet henkilöt, joilla ei ollut siihen asianmukaisia lupia. Osa työntekijöistä ei kuulunut terveydenhoidon ammattirekisteri Terhikkiin. Asukkaita oli kohdeltu kaltoin ja siisteyttä oli laiminlyöty. 30 paikkaisessa hoivakodissa oli alimitoitettu henkilöstö, pahimmillaan paikalla oli vain yksi hoitaja, vaikka henkilöstömitoitus oli määritelty olemaan 0,58 hoitajaa asukasta kohti. Hyvin samankaltaisia ongelmia, kun muissakin Esperin hoitolaitoksissa.

Tämä hoivakoteihin liittyvä episodi on malliesimerkki siitä, mitä terveyspalveluiden yksityistämisestä pahimmillaan seuraa. Joko tämä sote-kouhotus voitaisiin pikkuhiljaa lopettaa..?

Kansanedustajaehdokas Kevin Servin, perussuomalaiset Uudenmaan vaalipiiri

Onko Oulu yksittäistapaus?

Surullinen tyttö.
Kuvituskuva.

Oulun poliisi kertoi tänään aloittaneensa neljän uuden seksuaalirikosepäilyn tutkinnan. Uhrit ovat tuttuun tapaan alle 15-vuotiaita tyttöjä. Rikosnimikkeenä ovat raiskaus, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Epäiltyinä ovat jälleen ulkomaalaistaustaiset henkilöt, joista kahden ilmoitetaan olevan alle 18-vuotiaita.

Julkisuudessa on liikkunut vahva epäilys siitä, että yksi uhrina ollut 14-vuotias tyttö olisi päättänyt päivänsä oman käden kautta. Poliisi on aiemmin kiistänyt huhun paikkaansa pitävyyden. Tänään se on kuitenkin vahvistanut, että yksi alle 15-vuotias uhri on menehtynyt esitutkinnan aikana, eikä tapaukseen epäillä liittyvän rikosta.  Varmuutta asiaan emme välttämättä saa koskaan, mutta kaikki viittaa kovasti siihen, että uhria kohdannut häpeä ja nöyryytys on muodostunut ylitsepääsemättömän raskaaksi. Surullista, todella surullista.

Oulun tapauksissa eräs merkillinen piirre on se, että alun perin Oulun poliisi yritti salata teot. Teot tulivat julkisuuteen vasta, kun Oululainen kaupunginvaltuutettu Junes Lokka (asyl) nosti asian esiin ja poliisia kohdannut julkinen paine pakotti heidät tiedottamaan rikosepäilyistä. Oulun poliisin toiminta asian osalta on ollut merkillistä, mutta ei toki poikkeuksellista. Heihin yhteydessä olleet tahot ovat viestineet, että uhrien kohtalon sijaan he ovat olleet enemmän huolissaan tekoihin syyllistyneiden turvallisuudesta.

Mutta uskooko joku, että tällaista tapahtuu vain Oulussa..? Minulla on vahva tunne siitä, että kyseessä on huomattavasti laajempi ilmiö, joka ei rajoitu ainoastaan Oulun seudulle. Uskon, että on vain ajan kysymys, että milloin kupla puhkeaa Oulun lisäksi myös muilla paikkakunnilla. Yleisestihän on tiedossa, että poliisi muutti tiedotuslinjaansa vuoden 2015 maahanmuuttokriisin jälkeen. Esimerkiksi Itä-Uudenmaan poliisin päivittäistiedotteissa kerrotaan lähinnä vain rattijuopoista, vaikka käräjäoikeuksien asialuetteloista ja nimilistoista muodostuukin ihan toisenlainen kuva alueen rikostilanteesta.

Lopuksi vielä muistuttaisin, että vaikka kritisoinkin kirjoituksessani voimakkaasti poliisin toimintaa, niin kritiikkini ei kohdistu siihen aivan liian vähäisillä resursseilla työskentelevään kenttäpoliisiin, vaan ongelma on poliittinen. Ne poliisit, joita näette tuolla työn touhussa, tekevät arvokasta työtä. Ongelmat ovat poliisijohdossa ja linkittyvät sitä kautta sisäministeriön ohjeistuksiin.

Eduskuntavaaliehdokas Kevin Servin
Uudenmaan vaalipiiri

Kansanmurhaajan ihmisoikeus

Francois Bazaranda
Francois Bazaranda

Media puhuu porvoolaispastorista, vaikka todellisuudessa on kysymys ruandalaispastorista. Joukkotuhonnasta elinkautiseen tuomittu Francois Bazaramba haki juuri Helsingin hovioikeudelta vapautusta elinkautisestaan, joka hänelle tuomittiin Suomen sen hetkisen historian kalleimmassa oikeudenkäynnissä noin 12 vuotta sitten. Vapautusta ei myönnetty, joten hän jatkaa elämäänsä kiven sisässä. Tähän astinen vankeus on maksanut veronmaksajille jo 876 tuhatta euroa ja lisäkuluja syntyy noin 76 tuhannen euron vuosivauhtia yhden vankilapäivän maksaessa noin 200 euroa.

Itse oikeudenkäynnin arvioidaan maksaneen noin kolme miljoonaa euroa. Se työllisti esitutkintaa johtaneen rikosylikomisario Thomas Elfgrenin yli neljän vuoden ajaksi. Oikeudenkäynti, jonka esitutkinnan aikana matkusteltiin ympäri Afrikkaa ja joka lihotti mukavasti monen muunkin oikeusoppineen lompakkoa oli melkoinen näytelmä. Oikeutta ei käyty pelkästään Porvoon käräjäoikeudessa, vaan myös paikan päällä Ruandassa, johon jouduttiin Suomalaisten verorahoilla rakentamaan kaikki alusta loppuun sähkö- ja tietoliikenneasennuksista Raamatun hankintaan.  Syytetty ei kuitenkaan paikan päälle uskaltanut matkustaa, vaan seurasi oikeudenkäyntiä videolinkin kautta Vantaan vankilasta käsin. Mutta se oli silloin, nykyisin ei onnistu edes poliisikuulustelut videolinkin kautta.

Ruandalaispastori saapui monen muun joukkotuhontaan osallistuneen tavoin pakolaisena Eurooppaan. Ruanda oli tehnyt hänestä kansainvälisen etsintäkuulutuksen, jonka perusteella hänet pidätettiin ja vangittiin.  Suomi olisi voinut palauttaa hänet tuomittavaksi Ruandaan aivan kuten naapurimaamme Ruotsi teki samassa tilanteessa ruandalaisen Sylvere Ahorugezen kanssa. Näin ei kuitenkaan haluttu toimia ja oikeudenkäynti päätettiin silloisen oikeusministeri Tuija Braxin (vihr) johdolla järjestää Suomessa.

Joukkotuhonnasta syytetyn pastorin ihmisoikeus toteutui ja hän sai oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin suomalaisten verorahoilla. Mutta missä ovat niiden joukkotuhonnan uhrien ihmisoikeudet? Ne eivät toteutuneet. Yli 800 tuhatta kuolonuhria, yli 250 tuhatta raiskattua naista ja lasta. Tapetuista noin 37 tuhatta ruandalaispastorin vaikutusalueella. Pohdinnan arvoinen kysymys on se, että onko reilua, että näinkin vakavaan rikokseen syyllistyneen rikollisen ihmisoikeuksia suojellaan näinkin massiivisesti, vaikka hänen uhrinsa jäivät kokonaan vaille ihmisoikeuksia?

Minä sanon, hänet olisi pitänyt palauttaa Ruandaan tuomittavaksi oman maansa lakien mukaisesti.

Kaivoslaki kaipaisi muutosta

Kaivostoimintaa.
Kaivostoimintaa.

Tapaninpäivänä silmiini osui lehtijuttu, jossa Australialainen Dragon Mining Oy uhkasi Hong Kongin pörssiin jättämässään tiedotteessa tyhjentävänsä Valkeakosken kultakaivoksen, ennen kuin Suomen viranomaiset ehtivät käsitellä kaivostoimintaa koskevat ympäristövalitukset. Dragon Mining kertoi listalleottoesitteessään myös sen, että se oli hakannut Kaapelinkulmalla ympäristöluvan vastaisesti kirjopapurikkoperhosen suojametsää. Yhtiöllä on myös luvaton kaatopaikka Orivedellä.

Yllä oleva teksti on hyvä esimerkki siitä, millainen on ulkomaisten kaivosyhtiöiden moraalinen vastuu Suomen luonnosta ja sen suojelusta. Asia ei heitä tunnu kiinnostavan pätkääkään. Kun liiketoiminnasta Suomeen maksettavat verot jäävät verosuunnittelun takia lähes olemattomiksi ja malmilähteiden ehdyttyä yritystoiminta joko ajautuu tai ajetaan konkurssiin, niin hommassahan ei nykyisellään ole meidän kannaltamme juurikaan järkeä. Konkurssiin ajautuneiden kaivosyritysten ympäristösotkujen korjaaminen saattaa jäädä veronmaksajien harteille.

Kyseinen esimerkkitapaus osoittaa, että olisi erittäin tärkeää, että laki mahdollistaisi viranomaisille kaivostoiminnan pysäyttämisen valitusprosessin ajaksi silloin, kun ympäristövaikutusten voidaan katsoa olevan merkittävän negatiivisia. Ei voi olla oikein, että ulkomaiset yritykset voivat tyhjentää kaivoksia ympäristöstä välittämättä hit&run-taktiikalla. Samassa yhteydessä pitäisi miettiä myös sitä, että miten yritykset saataisiin entistä tehokkaammin vastuuseen maisemoinnista ja kaivosalueen luonnon palauttamisesta normaalitilaan kaivostoiminnan loppuessa.

Suomessa on puhuttu paljon kaivosveron tarpeellisuudesta. Kaivosveron vastustajat vetoavat siihen, että kaivosalan kannattavuuden väitetään verokikkailuista huolimatta olevan heikkoa. Heidän mielestään välilliset vaikutukset ovat riittäviä, tuovathan kaivokset työpaikkoja, lisäävät uusien palveluiden tarvetta ja piristävät elinkeinotoimintaa alueellisesti.

Minä kuulun kaivosveron kannattajiin. Minusta on väärin, että ulkomaalaiset yhtiöt voivat tehdä maavarauksia ja louhia arvometalleja lähes täysin korvauksetta. Kyse on satojen miljoonien arvoisista uusiutumattomista esiintymistä, joiden arvo vain nousee nousemistaan maailmanlaajuisen kysynnän kasvaessa. Erityisesti ns. hi-tech-metallien arvo tulee nousemaan merkittävästi niiden kysynnän kasvaessa tulevaisuudessa. Esimerkiksi sähköautojen ja kännyköiden akuissa käytettävän litiumin kysyntä tulee kasvamaan huomattavasti sähköautojen yleistyessä.

Kaivosvero tai erillinen louhittavista malmeista maksettava rojalti joko yhdessä tai erikseen toisi meille vaurautta ja mahdollistaisi myös sen, että kaivostoiminnasta syntyvät alueelliset kulut voitaisiin kustantaa siten, etteivät ne jäisi yksinomaan paikallisten kontolle. Kaivostoiminta vaatii kuitenkin ympärilleen merkittäviä sijoituksia tieinfraan ja alueen asunto- ja palveluntuotantoon. Kaivosverojen ja rojalttien avulla olisi myös mahdollista tukea ensisijaisesti kotimaisia kaivostoimijoita ulkomaisten sijaan.

Hyvää itsenäisyyspäivää 2018!

Vuoden 2017 soihtukulkueen lippuairue.
Itsenäisyyspäivän soihtukulkue 2017.

Toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää vuonna 2018. Itselläni on vuosien varrella ollut erilaisia tapoja viettää itsenäisyyspäivää, mutta vain yksi niistä on muodostunut jatkuvaksi traditioksi. Nimittäin itsenäisyyspäivän soihtukulkue, johon aion osallistua jälleen tänäkin vuonna.  Siitäkin huolimatta, että media on kulkueen pyrkinyt leimaamaan äärioikeiston marssiksi. Jos tämän maan itsenäisyyden pelastamiseen tarvitaan äärioikeistoa, niin tässä tapauksessa kuulun mielelläni siihen. Etenkin, kun median mielestä kaikki kansallismielisyys ja isänmaallisuus luetaan äärioikeistolaiseksi liikehdinnäksi. Termi ”äärioikeistolainen” tarkoittaakin nykyään isänmaataan ja omaa kansaansa rakastavaa tolkun ihmistä.

Itsenäisyyspäivänä huomio kiinnittyy tai ainakin sen pitäisi kiinnittyä sotiemme veteraaneihin. Vuodet ovat vierineet ja ihmiset ovat saaneet nauttia rauhan ajasta jo pitkään. Jo niinkin pitkään, että päättäjiltä on päässyt tyystin unohtumaan se, että miksi sotia käytiin. Kun Suomen pitäisi olla itsenäinen valtio, jonka päättäjät pyyteettömästi työskentelisivät oman kansansa hyvinvoinnin eteen, niin käytännössä päättäjämme ovat rahan marionetteja, joita ohjataan EU:sta jaYK:sta käsin.  En kuitenkaan syytä näitä kahta suurta globaalia toimijaa ihan kaikesta, sillä osasyyllinen ahdinkoomme on neljäs valtiomahti, sosiaalisen median yleistyessä kuolinkamppailuaan käyvä ”valtamedia”, joka informaatiovaikuttamisellaan saa äänestäjät äänestämään itselleen epäedullisia valintoja.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että ikäni puolesta olen saanut elää hyvin paljon suomalaiseen elämään kuuluvia nousukausia. Muistan 80-luvun kulta-ajat, jolloin suomalainen elintaso oli korkea ja ihmisillä meni hyvin. Vesisängyt ja muu turhuus löytyivät lähes joka kodista ja bensa oli ”halpaa”. Ihmisillä riitti ostovoimaa, eikä leipäjonoja näkynyt. Kunnes sitten tuli 90-luvun pankkikriisi ja siitä lähtenyt alamäki, joka ei näytä päättyvän vieläkään.

Kaikesta huolimatta emme olisi Suomi ilman sotiemme veteraanien, lotta-järjestön ja muiden vapaaehtoisesti maanpuolustukseen osallistuneita tahojen panosta. Siviilipalvelusmiehiä ja totaalikieltäytyjiä ei tuolloin kai juurikaan ollut, mutta maanpuolustukseen osallistuttiin myös kotirintamalta käsin, yhteiskunnan tulee toimia myös vaikeinakin aikoina. Toivon, että yhä useampi ihminen avaisi silmänsä ja havahtuisi näkemään nykyisen globaalin kehityksen vaarat. Nykyinen meno ei voi jatkua.

Poliittisessa kentässä on tapahduttava muutos, jonka toivoisin näkeväni meidän perusuomalaisten puolueen lisäksi muissakin puolueissa. Nykyinen liberaali linja ei voi jatkua, jos ajatuksena on viettää itsenäisyyspäivää vielä tulevinakin vuosina. Toivotan hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Eduskuntavaaliehdokas Kevin Servin

Maahanmuuttajapalvelut vai lähi-idän kulttuurien edistämiskeskus?

Tänään meillä oli Porvoossa avoimien ovien päivät sekä aikuissosiaalityön tiloissa, että maahanmuuttajapalveluiden tiloissa. Aikuissosiaalityön puolella en hirveän kauaa ehtinyt aikaani kuluttaa, kun minut jo saateltiin maahanmuuttajapalveluiden puolelle.

Ensimmäinen ja silmiinpistävä asia tässä Porvoossa jo 30 vuotta toimineessa paikassa oli se, että suurimmat maahanmuuttajaryhmät loistivat poissaolollaan täysin. Paikalla ei näkynyt niin venäläisiä, kuin virolaisiakaan, en kyllä bongannut joukosta yhtään aasialaistakaan. Palvelun asiakaskunta näyttääkin koostuvan lähinnä irakilaisista, afgaaneista, syyrialaisista ja afrikkalaisista. Lähinnä juurikin niistä ryhmistä, jotka tilastollisesti kotoutuvat huonoiten. Tämä taitaa olla palveluiden jatkumisen kannalta se oleellinen juttu, jos kotoutuminen olisi yhtä tehokasta kuin venäläisillä ja virolaisilla, niin ei koko toimistoa olisi olemassakaan.

Valitettavasti ihmisiä oli paikalla todella paljon ja henkilökunta vaikuttikin kaiken aikaa niin kiireiseltä, etten viitsinyt esittää tarkentavia kysymyksiä toimiston toiminnasta. Ovienpielissä olevista nimikylteistä kuitenkin päättelin, että tämä on se paikka, joka pitää huolen siitä, että varmasti mikään toimeentuloon ja etuuksiin liittyvä asia ei jää hoitamatta. Ikään kuin paremman palvelun sosiaalitoimisto.

Tarjoilu oli tutun kotimaista, tarjolla oli kahvia, mehua ja täytekakkua. Siitä nauttiessani siirryin nurkkaukseen, jossa soitettiin jotain vierasperäistä musiikkia ja tanssittiin. Seurasin esitystä mukavan tovin, mutta en kuitenkaan päässyt sellaiseen iloiseen ”hurmokseen”, mihin osa suomalaisistakin näyttää pääsevän. Tämä oli nyt sitä iloista musisointia, tanssia ja yhdessä oloa, jota meille Suomeen joudutaan ulkomailta asti tuomaan.

Päätin poistua paikalta, sillä tunsin oloni hieman vieraaksi paikassa, jonka väestä suurin osa oli ulkomaalaisia. Poistuin paikalta samalla hissillä YLE:n naistoimittajan kanssa. Hississä hän esitti minulle ihmettelevään sävyyn kysymyksen, että mitä minä tein siellä. Vastasin, että pitäähän minun kaupunginvaltuutettuna tuntea palvelut, joita kaupunki tarjoaa. Hänelle ehkä oli uutta se, että me perussuomalaiset myös tutustumme niihin asioihin joista me puhumme.

No mitä jäi käteen tästä vierailusta..? Lähinnä tunne siitä, että paikka on nimetty täysin väärin. Jos suurimmat maahanmuuttajaryhmät loistavat poissaolollaan ja enemmistö väestä koostuu iloisesti itämaisen musiikin tahdissa jammailevista lähi-idän ihmisistä, niin maahanmuuttajapalveluiden sijasta voitaisiinkin puhua vaikkapa lähi-idän kultturien edistämiskeskuksesta. Meillä on Suomessa noin 400 kuntaa ja jos niissä suurimmalla osalla on vastaavanlaisia keskuksia, niin tässä touhussa on silloin valtava määrä suomalaisten veroeuroja kiinni näissä maahanmuuttajapalveluiden suojatyöpaikoissa. Miksi näitä palveluita ei voida tarjota jo kotoutumisenkin nimissä samoilta luukuilta kuin kantasuomalaisillekin?

Jotain rajaa rikoksiin

Kaksi neljästä tuomiolla olevasta Afgaanimiehestä.
Afgaaneja tuomiolla Seinäjoen käräjäoikeudessa.

Viime aikoina on taas saanut lukea jos jonkinlaisista henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista. Yhteistä näille kaikille on se, että rikoksiin sisältyy sellaisia piirteitä, jotka ovat kotoisin vieraista kulttuureista.

Ensimmäisenä esimerkkinä mainittakoon vaikkapa 19-vuotiaan joukkoraiskaus Seinäjoella. Joukkoraiskaukset olivat erittäin harvinaisia ennen viimeisintä maahanmuuttokriisiä. Toiseksi esimerkiksi nostan porilaisen seurakuntavaaliehdokkaan tekemän murhan, jossa hän irroitti tai ainakin yritti irroittaa uhrin pään teloitustyylisesti. Pään irroittaminen kuuluu vahvasti erään tietyn vierasperäisen uskonnon harjoittajien rituaaleihin. Kolmanneksi esimerkiksi nostan Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa kahden ihmisen toimesta tapahtuneen potilaaseen kohdistuneen raiskauksen. Tekijöiden etnistä taustaa ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta teon poikkeuksellisuudesta voimme hyvin päätellä sen kuuluvan vieraaseen kulttuuriin. Näitä riittää, yhteiskuntamme on selkeästi muuttunut turvattomampaan suuntaan.

Mitä sitten pitäisi tehdä näiden tämän kaltaisten tapausten ehkäisemiseksi? Itse olen vahvasti sitä mieltä, että rikoksiin syyllistyneiden turvapaikanhakijoiden turvapaikkaprosessi pitäisi pysäyttää välittömästi ja heidät tulisi välittömästi palauttaa kotimaihinsa sikäli kun se on mahdollista. Jo turvapaikan saaneiden kohdalla voitaisiin arvioida rikoksen vakavuutta. Ylinopeussakkoja ei yleisesti pidetä vakavina, mutta henkeä ja terveyttä uhkaavista rikoksista, kuten raiskauksista, pahoinpitelyistä, tapoista ja murhista pitäisi seurata turvapaikan peruuttaminen ja vankeustuomiota seuraava välitön karkottaminen.

Muistutan vielä,että GCM-sopimuksen hyväksyminen vaikeuttaa merkittävästi meidän mahdollisuuksiamme kamppailla vieraista kulttuureista peräisin olevia yhä raaistuvia rikoksia vastaan.