Archives 2019

Kun edellisvuonna kommentoin julkisesti silloin ensimmäistä kertaa Porvoossa järjestettävää Pride-kulkuetta, nii jouduin massiivisen some-hyökkäyksen kohteeksi. Vihervasemmistolainen ”suvaitsevainen” väki ei suvainnut lainkaan mielipidettäni kulkueesta.  Tämä ei sinänsä yllättänyt, sillä olin tottunut asiaan jo käymissäni keskusteluissa koskien maahanmuuttoa. On suvaitsevaisina itseään pitäviä ihmisiä ja sitten on myös aidosti suvaitsevia ihmisiä, jotka suvaitsevat myös omasta maailmankatsomuksestaan poikkeavia mielipiteitä. Pride-väki kuuluu pääsääntöisesti ensin mainittuun ryhmään, joka ei suvaitse maailmankatsomuksestaan eriäviä mielipiteitä.

Tästä ensimmäisestä Porvoon Pridestä jäi elävästi mieleen se, että nykyinen pääministerimme Antti Rinne marssi kulkueen kärkihahmona. Jostain kumman syystä hän seuraavana päivänä alkoi puhumaan lapsentekotalkoista ja jälleen vihervasemmisto pöyristyi pahemman kerran. Eihän Pride-ikoni nyt voi lapsensynnytystalkoita ehdottaa, kun tietää varsin hyvin, ettei homo- ja lesboväellä ole edellytyksiä lisääntyä. Jokaisen Prideen osallistuvan olisikin syytä kiittää heteroita omasta olemassa olostaan.

Viime vuonna en lomakiireideni vuoksi ehtinyt Prideä kommentoimaan, mutta nyt on taas aika muistuttaa hieman Priden perimmäisestä sanomasta. Se ei suinkaan liity tasa-arvoon, eikä yhdenvertaisuuteen. Mikäli se liittyisi, marssisi porukka mieluummin vaikkapa musliminaisten puolesta. Epätasa-arvoa heidän osaltaan luovat mm. sukupuolielinten silpomiset, hunnuttaminen ja kaavuttaminen, kunniaväkivalta, pakkoavioliitot, sharia-laki ja paljon muuta.

Sen sijaan homo- ja lesboväestöllä asiat näyttäisivät olevan pääsääntöisesti kunnossa. Suurin osa heistä on aivan tavallisia ja tavallisen näköisiä työssäkäyviä ihmisiä, jotka eivät erotu massasta mitenkään. Ei heillä ole tarvetta vetää dildoa päähän ja lähteä kadulle huutelemaan seksuaalifantasioistaan. He pitävät sellaista yhtä epänormaalina kuin valtaosa meistä heteroistakin. He ovat pääsääntöisesti hyväksyttyjä yhteiskunnassamme ja siksi monet ihmiset haluavat marssia heidän oikeuksiensa puolesta ymmärtämättä lainkaan sitä, että marssivatkin edistääkseen aivan muita asioita.

Priden perimmäinen tarkoitus näyttäisi olevan se, että se pyrkii edistämään mitä ihmeellisempien  seksuaalisisten häiriötilojen edistymistä ja lisääntymistä yhteiskunnassamme.  Pyritään uskottelemaan ihmisille, että mies voi olla nainen ja nainen voi olla mies ja mieskin voi synnyttää.  Pyritään uskottelemaan, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi ja jokainen voi koska vain päättää, että mitä sukupuolta on. Me kaikki tiedämme hyvin, että tämä kaikki on bullshittiä, mutta kun valhetta toistetaan tarpeeksi, niin se alkaa muuttumaan todeksi.

Pride-väki haluaa myös kalliit sukupuolenvaihdosleikkaukset yhteiskunnan kustannettaviksi. On puhuttu jopa 6-vuotiaiden lasten oikeudesta päättää omasta sukupuolestaan. Nuorille he haluaisivat syöttää hormoniblokkereita, jotka estävät nuoren normaaliin kehitykseen liittyvän murrosiän alkamisen. Pahinta onkin tämä propaganda, joka kohdistuu häikäilemättä lapsiin ja nuoriin.

Pyhä kirjamme Raamattu tuomitsee yksiselitteisesti homouden. Minä en ole mikään ketään tuomitsemaan, joten tyydyn vain toteamaan, että jokaiseen nisäkäslajiin kuuluu pieni määrä yksilöitä, joiden seksuaalinen suuntautuminen kohdistuu samaan sukupuoleen. Ihminen ei tee tässä asiassa mitään poikkeusta. Minä en myöskään ole kieltämässä Prideä. Vapaassa maassa jokainen voi järjestää millaisia kulkueita tahansa ja jokaisella on oikeus myös niihin osallistua. Haluan kuitenkin muistuttaa marssille osallistuvia siitä, että mitä näillä marsseilla todellisuudessa halutaan edistää.

Jos olet osallisumassa kulkueeseen, niin ei muuta kuin dildo päähän ja menoksi. Toivoisin, ettet kuitenkaan lapsia tuohon tilaisuuteen veisi.

Kaupunkikehityslautakunta käsittelee Porvoon kaupungin liikennekokeiluja 7.5.2019. Kerron tässä muutamia ajatuksiani siihen liittyen. Suunnitelmaan voi tutustua osoitteessa:

 http://porvoo01.oncloudos.com/kokous/201910946-5-1.PDF?fbclid=IwAR2mQRkEgEYA2vHNkIXFXZkubyUTegifXiN4L7qlkl18dh0Z76E_nTphKZY

Ensimmäisenä huomiona on se, että koko liikennekokeilusuunnitelma näyttäisi pohjautuvan polkupyöräilyn edistämisen ympärille. Tämä ei sinänsä yllätä, sillä YK:n punavihreät kestävän kehityksen agendat kehottavat muuttamaan ihmisten liikennöimistottumuksia. Valtakunnan tasolla eduskuntaryhmien välinen ilmastotyöryhmä ILMO45 kiteytti asian seuraavasti:

”Kestävien liikkumispalvelujen kehittäminen
Muun muassa joukkoliikennettä ja erilaisia liikkumispaketteja kehitetään. Lisäksi toteutetaan kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma. Päästövähennys syntyy liikkumisen siirtymästä, johon ohjataan muilla keinoilla (mm. tiemaksut, polttoainevero). Kustannusarvio 460 miljoonaa euroa/vuosi.”

Joukkoliikenteen kehittämisen osalta olemme hieman voimattomia, ratahankkeet jumittavat edelleen rahan puutteessa, linja-autoliikenteen suhteen vuoroja joudutaan lopettamaan kannattamattomina. Paikallisliikenne tämän kokoisessa kaupungissa ei kustannusten takia voi olla kovinkaan kattavaa. Mielenkiintoisia kokeiluja, kuten kyläkyyti, on kuitenkin meneillään.

Pyöräilyn suhteen olemme melkoisesti jäljessä maailman metropoleja, sillä niistä poiketen meillä on täällä suurimman osan vuodesta sellaiset kelit, ettei polkupyörän selkään nouseminen moniakaan kovasti houkuttele. Itsekin pyöräilen ainoastaan kesäisin. On myös muistettava, että Porvoon noin 50 tuhannesta asukkaasta noin 8 tuhatta asuu haja-asutusalueilla ja oman auton käyttö on pakollista monille taajama-alueilla asuvillekin. Tämä huomioiden keskusta-aluetta olisi mielestäni kehitettävä siten, että se on myös autolla hyvin saavutettavissa. Parkkipaikkoja tulee olla riittävästi järkevällä etäisyydellä.

Yleisenä haaveena kaupunkisuunnittelussa tuntuu olevan kävelykeskusta. Sen puolestapuhujat usein vetoavat ulkomaisiin tutkimuksiin ja hienoihin havainnekuviin, joissa iso määrä ihmisiä patsastelee päämäärättömästi – aina kesäkelissä. Esimerkkejä revitään toki Suomestakin, vaikkapa nyt Oulun Rotuaari ja Jyväskylän kävelykatu. Oulu on väkiluvultaan neljä kertaa isompi kuin Porvoo, Jyväskylä kolme kertaa isompi. Kummatkin ovat yliopistokaupunkeja ja maakuntansa keskuksia. Niissä on toimivat joukkoliikenneyhteydet mukaan lukien toimivat juna- ja lentoyhteydet. Jyväskylässä on toimiva matkakeskus, joka yhdistää juna, linja-auto- ja taksiliikenteen samaan solmukohtaan, keskustaan. Ouluun sellainen on tulossa. Puhutaan siis aivan eri luokan kaupungeista. Porvoo ei ole juurikaan edes pyrkinyt profiloitumaan oman alueensa keskukseksi, vaikka potentiaalia olisi saattanut siihen ollakin.

Kokeilussa haluttaisiin sulkea Kirkkokatu Rihkamakadun ja Papinkadun väliseltä osuudelta. Aikaisemmin on tiettyjen tahojen toimesta puhuttu vuosia autoliikenteen kieltämisestä koko Kirkkokadulta ja kun tämä ei ole saanut tuulta purjeisiin, niin ilmeisesti nyt on keksitty, että jo pienen pätkän sulkeminen torppaa autoliikennettä tehokkaasti. Onko tällaiseen tarvetta..? Käsitykseni mukaan mielipiteet vaihtelevat melkoisesti.   Itse en näe mitään tarvetta kyseisen kadun liikenteen rajoittamiselle. Sitä paitsi autoliikenteen ohjaaminen kiertoteitä pitkin ei ole kovinkaan ilmastoystävällistä toimintaa.

Toinen suljettava kadunpätkä olisi Piispankatu Lundinkadun ja Mannerheiminkadun välillä. Tätä perustellaan lisätilan varaamisella pyöräilijöille. Tämä on kuitenkin pelkkää kiusantekoa autoilijoille, pätkällä kun saavat kuitenkin liikennöidä sekä bussit, että Lundin parkkihallista ulos tulevat autot. Eli mitään kävelykadun etuja ei siis olisi saavutettavissa. Kokeilussa tilaa voitaisiin kai pyöräilijöille raivata ilman läpiajokieltoakin.

Yksi hieman erikoinen kokeilu on Mannerheiminkadun sillan yhden ajokaistan varaaminen pyöräilijöille. Sitä perustellaan sillä, että usein ainoastaan kaupungin läpi menevä vasen kaista on ruuhkautunut. Runeberginkadulle kääntyvällä oikealla kaistalla liikenne on sen verran vähäisempää, ettei ruuhkaa juurikaan ole. Bussiliikenteen sujuvuudesta ollaan niin huolissaan, että Maunu Eerikinkadun kohdalta kaupunkiin päin menevistä kaistoista toinen haluttaisiin muuttaa bussikaistaksi, vaikkei busseilla kyseisellä osuudella ole ollut minkäänlaisia liikennöimisvaikeuksia. Ruuhka-aikoina osa busseista on näyttänyt menevän siltaa pitkin letkan ohi oikeata kaistaa ja siirtynyt vasemman kaistan autojonoon vasta liikennevalojen läheisyydessä. Tämä mahdollisuus poistuu, mikäli sillalta poistetaan oikea kaista kokonaisuudessaan. Siinä ei paljoa tämän kokoluokan kaupungissa täysin turha bussikaista juurikaan auta. Eräs huomionarvoinen seikka ovat hälytysajoneuvot. Kuinka hälytysajoneuvojen on ajateltu ylittävän sillan, mikäli kummallakin kaistalla seisoo autojono ja kolmas kaista on erotettu aidoin polkupyöräliikenteelle..?

Jokikadun osalta polkupyöräilijät haluttaisiin siirtää autoilijoiden sekaan. Ihmispaljouden kannalta se ehkä voisikin olla hyvä asia, mikäli se saataisiin turvallisesti toteutetuksi. Myös Jokikadun väistämisvelvollisuuksia haluttaisiin muuttaa siten, että väistämisvelvollisuus olisi Lundinkadulta ja Raatihuoneenkadulta Jokikadulle saapuvilla. Nykyisellään väistämisvelvollisuus on mielestäni ympäristöön nähden epälooginen, joten muutos voisi olla hyvä, toki nämä risteykset toimisivat vallan mainiosti tasa-arvoisinakin.

Kaupunkipyörät ovat ihan hyvä idea, olemme turistikaupunki ja turistikaupungissa sellaisia pitäisi ollakin. Pidän hyvänä myös pyörätelineitä bussikatoksien yhteydessä, monissa kunnissa sellaiset ovat olleet kovassa käytössä. Muutoin suhtaudun kyllä varauksella suunnitelmiin, joissa tarkoituksena on edistää pelkästään yhden liikenneryhmän liikennöintiä. Autoilla ajetaan keskustoissa hiljaa ja varovaisesti, joten en ymmärrä, että miksi polkupyörälläkään pitäisi päästä keskustoissa etenemään tuhatta ja sataa.  Pikabaanat voisivat sijaita keskustan ulkopuolella. On myös muistettava, että liian suuret satsaukset pyöräilyn edistämiseen voivat olla turhia. Esimerkiksi Helsingissä tänä talvena lumet harjattiin pois pyöräväyliltä kokonaan ennen kuin katuja oli edes aurattu. Silti pyöräilijöitä ei vain juurikaan näkynyt. Mielestäni kaupunkiympäristöä tulisi kehittää siten, että siellä mahtuvat sulassa sovussa liikennöimään kaikki ryhmät, niin autoilijat, polkupyöräilijät, jalankulkijat kuin liikuntarajoitteisetkin.

• 

Nykyisessä yhteiskunnassa keskustelua ohjataan sananvapautta rajoittamalla. Tunnen rajat hyvin, joten ei ihan heti uskoisi minun saavan julkaisukieltoa facebookkiiin. Niin kuitenkin kävi. Vaikka se ei viimeaikaisista julkaisuista tullutkaan. Se tuli vuonna 2016 tehdystä päivityksestä. Se ei silloin rikkonut yhteisönormeja, eikä ole rikkonut yhteisönormeja sen koko kolmen vuoden aikana, jonka se on ollut kaikkien luettavissa. Mutta kymmenen päivää ennen tulevia eduskuntavaaleja tämä Facebookin mukaan ”äskettäin julkaisemani” vuonna 2016 tehty julkaisu muuttuikin yhteisönormeja rikkovaksi.  

Olen tässä vuosien varrella pyrkinyt omaksumaan Facebookin päivä päivältä kireämmiksi muuttuneita yhteisönormeja. Mielestäni olen siinä melko hyvin onnistunutkin. Kulttuurimarxistien toivoma itsesensuuri on saanut minut jättämään tiettyjä juttuja julkaisematta, samoin kommentoinnin osalta on moni asia jäänyt vaille kommenttia tai sitten sitä kommenttia on pehmennetty huolella.

• 

---

---

Henkilökohtaisesti pidän päivitystäni asiallisena. Se ajoittuu hetkeen, jolloin pääministeri Sipilä ehdotti, että voisimme ottaa humanitaarisen maahanmuuton kautta tänne Syyrian sodassa vammautuneita ihmisiä. Laitoin tällöin Sipilälle ja kumppaneille viestiä, että jos he haluavat tietää, että mitä sotavammapotilaiden hoito maksaa, niin kannattaa käydä tutustumassa Hyvinkään poliisiammuskelussa loukkaantuneeseen Heidi Foxelliin. Suomen valtio ei voi koskaan korvata tälle urhealle naiselle hänen kärsimyksiään, mutta on velvollinen tekemään hänen hyväkseen kaiken mahdollisen. Tätä velvollisuutta Suomella ei kuitenkaan ole vieraiden valtioiden kansalaisia kohtaan.

Epäilen, että Facebook tulkitsee päivitykseni ongelmaksi sen, että käytin sanaa elintasopakolainen. Se oli sallittu sana silloin ja se on ollut sitä koko sen kolmen vuoden ajan, jonka päivitys on ollut kaikkien nähtävillä.  Eduskuntavaaleihin on aikaa enää kymmenen päivää ja me perussuomalaiset olemme todella kovassa nosteessa.

Uskon, että julkaisukieltoni johtuukin siitä, että meidän kampanjointiamme pyritään häiritsemään. Kun se ei enää onnistu kaduilla, koska jokainen rikottu vaalimainoksemme tuo meille lisää ääniä, niin sananvapauttamme yritetään estää sosiaalisessa mediassa. En nimittäin ole ainoa perussuomalainen, jonka ilmaisunvapautta juuri nyt rajoitetaan mielivaltaisesti lätkäistyjen julkaisukieltojen avulla. Itseni puolesta voin todeta, että minua ei hiljennetä, taistelu jatkuu kaikesta huolimatta. Konstit on monet.

Eduskuntavaaliehdokas Kevin servin Uudeltamaalta numerolla 71.

Yksi tällä hetkellä mieltäni askarruttava hanke on uuden ratayhtiön perustaminen. Asia arveluttaa minua monestakin syystä, eikä vähiten siksi, että tahtipuikoissa heiluu liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner pääministeri Juha Sipilän tukemana. Hanketta perustellaan sillä, että kestävän kehityksen vaatimukset sekä ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttävät liikkumisen ja logistiikan kokonaisvaltaista muutosta. Tarkoituksena on avata junaliikenne kilpailulle.

Perustettava osakeyhtiö muodostaa konsernin perustamalla seuraavat tytäryhtiöt:

• Hankeyhtiö Suomi-rata
• Hankeyhtiö Turun tunnin juna
• Kalustoyhtiö
• Kiinteistöyhtiö
• Rail Baltica -yhtiö

Hankeyhtiöt Suomi-rata ja Turun tunnin juna ovat ratahankkeita edistäviä yhtiöitä, joihin on tarkoitus saada mukaan ratahankkeista hyötyviä kuntia ja yrityksiä. Kuntien osalta hieman ihmettelen, että mistä ne meinaavat leikata varat ratayhtiösijoituksiin, kun yhä useampi kunta taistelee velkaantumista vastaan, eikä budjettimäärärahoilla meinata saada edes peruspalveluita pyörimään, kuten nyt viimeaikoina olemme saaneet huomata vanhustenhoidon osalta.

Kalustoyhtiöön siirretään kaikki VR-yhtymän taajamaliikenteessä käytettävät sm2– ja Sm4-junat. Kalustoyhtiö hankkii kilpailutettavaa junaliikennettä varten uutta henkilöliikennekalustoa, sillä junaliikenteessä kilpailevien yksityisten yritysten on ilmeisesti tarkoitus käyttää sekä valtion nykyisin omistamaa junakalustoa, että valtion varoilla hankittavaa uutta kalustoa.

Kiinteistöyhtiön tarkoitus on varmistaa kilpailuneutraali ja tasapuolinen pääsy asemille, terminaaleihin, varikko- ja huoltotiloihin, sekä muihin palveluihin. Käytännössä siis nykyinen rakennuskanta siirrettäisiin yksityisten yritysten käytettäväksi.

Rail Baltica taas on Baltian maiden, Puolan ja Suomen yhteinen liikennehanke, jossa rakennetaan Euroopan unionin tuella uusi noin 1 000 kilometrin pituinen ratayhteys Tallinnasta Baltian maiden läpi Puolan Varsovaan. Yhteisyrityksen osakkuudelle asetetaan ehdoksi, että RB Rail AS -yhteisyritys vastaa kaikista koko hanketta koskevista asioista ja mm. EU-rahoitus kulkee sen kautta.

Yrityksenä tämä työnimellä Oy Rata Ab tunnettu hanke on mielestäni hieman kummallinen. Jos yritys käytännössä tarjoaa junaliikennettä pyörittäville yksityisille yrityksille rataverkoston, junakaluston, huoltorakennukset ja huoltoinfran, eli lähinnä kaiken yritysriskin sisältävän osuuden, niin mikä jää sitten näiden junaliikennettä hoitavien yritysten tehtäväksi..? Tehdä bisnestä veronmaksajien kustantamilla välineillä..? Saadaanko näistä käypä vuokra..?

Huomionarvoista on sekin, miten paljon tähän yritykseen siirretään veronmaksajien omaisuutta. Mitä tapahtuu sitten, jos yritys päätetään siirtää Vake Oy:n alaisuuteen ja pääministerin sanoin taseet laitetaan töihin, eli yritys myydään..? Voiko käydä niin, että yhtäkkiä meidän veronmaksajien rataomaisuus myydäänkin ulkomaalaiselle veroparatiisiyhtiölle, joka alkaa Carunan tapaan rahastamaan  meitä ratojen ja kaluston käytöstä..? Mielestäni tässä on selkeä riski. Kun kansallisomaisuuttamme myydään, on sijoittajien fokus nimenomaisesti tämänkaltaisissa yhtiöissä, joilla on jonkinlainen monopoliasema, joka suojaa niitä kilpailulta.

Ratahankkeiden edistäminen on tärkeää, mutta edistääkö tämä hanke niitä? Uskon, ettei kuntien ja yksityisten yritysten hankkeeseen sijoitettavat summat ole niin merkittäviä, että ne tosiasiassa edistäisivät juurikaan hankkeiden etenemistä. Päävastuu ratahankkeiden rahoittamisesta säilyisi todennäköisesti edelleen valtiolla.

Vielä lopuksi totean ikävänä faktana, että hallitus siirsi tälle yhtiölle 37 miljoonaa euroa huoltovarmuusrahastosta ja 73 miljoonaa euroa valtion asuntorahastosta. Jälkimmäisellä summalla olisi voitu edistää tuhansien kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamista. Siirrot naamioitiin ylimääräisiksi tuloutuksiksi.

Kansanedustajaehdokas Kevin Servin, Uudenmaan vaalipiiri

Tutustuessani eri ehdokkaiden vaalikonevastauksiin törmään usein sitkeässä elävään väitteeseen, että naisen euro olisi vain 84% miehen eurosta. Omasta mielestäni näin ei ole.

Työskentelen itse kuljetusalalla, joka mielletään duunarialaksi. Jokainen nainen, jonka alalta tunnen, tienaa täsmälleen sen saman kuin miehetkin. Omaan laajan kokemuksen myös muilta duunarivaltaisilta aloilta, kuten rakennusalalta ja kyllä niissäkin palkkaus on näyttänyt olevan tasa-arvoista.

Missä ne erot sitten näkyvät, jos eivät duunarialoilla..? Erot näkyvät lähinnä akateemisen koulutuksen saaneissa johtotason työntekijöissä, joiden palkkaus muodostuu pitkälti muista asioista kuin työehtosopimuksen määrittelemistä minimisummista. Näillä aloilla mm. aikaisemmalla työkokemuksella ja työhön sidonnaisuudella voi olla suurikin palkkaeroa kasvattava merkitys.

Fysiologisista syistä synnyttäminen ja sen vaatimat poissaolot jäävät aina naisen kontolle. Tänä päivänä perheillä on melko laaja oikeus päättää vanhempainvapaiden ja hoitovapaiden muodostumisesta, mutta on edelleen hyvin tavallista, että näitä vapaita hyödyntävät naiset. Näin ollen laskettaessa työkokemusta vuosissa muodostuu ero usein miehen eduksi työntekijöiden ollessa samanikäisiä.

Työhön sidonnaisuudessa miehet ovat usein valmiimpia käyttämään enemmän vapaa-aikaansa istuakseen puuduttavissa palavereissa kelmusämpylöitä mutustelemassa. Naiset taas usein haluavat viettää vapaa-aikansa perheen parissa tai heitä kutsuvat kotityöt, mutta valmius ylitöihin ei niin usein ole ensimmäisellä sijalla prioriteeteissä. Työnantaja kuitenkin usein huomioi palkkauksessa ne henkilöt, jotka ovat valmiimpia joustamaan ylitöiden osalta.

Olen sitä mieltä, että kyseessä ei ole naisen ja miehen ero palkkauksessa, vaan ero henkilöiden henkilökohtaisissa eroavaisuuksissa, jotka esimerkiksi edellä mainitsemistani syistä heijastuvat tilastoihin siten, että niistä on nähtävissä eroavaisuuksia myös sukupuolten välillä. Kyseessä on siis tilastoharha, jota tietyt tahot ovat alkaneet rummuttamaan absoluuttisena totuutena.

Kevin Servin, eduskuntavaaliehdokas 2019, Uudenmaan vaalipiiri

Julkisuuteen on pompsahtanut tieto siitä, että yksityisen sektorin vanhustenhoidossa on jo vuosia laiminlyöty hoitolaitoksille asetettuja velvoitteita.  Vakavia puutteita on löytynyt niin Esperi Care:n hoivakodeista, kuin myös Attendon hoivakodeista. Odotan vielä kuulevani samankaltaisia uutisia myös Mehiläisen hoivakodeista. Kaikille näille on yhteistä se, että liikevoitto pyritään maksimoimaan ja kulut pitämään mahdollisimman alhaisena huolimatta siitä, että toiminnan taso kärsii.

Esperin toimitusjohtaja, hoiva- ja terveysalojen tulokuningatar Marja Aarnio-Isohanni on tänä aamuna ilmoittanut kantavansa vastuunsa ja eroavansa toimestaan. Hän tunnustaa keskittyneensä vain kasvuun ja kannattavuuteen ja laiminlyöneensä henkilöstöasioiden hoitamisen.  Kahdessa vuodessa hän ehti tehdä itselleen 6,33 miljoonan euron tulot.  Aarnio-Isohanni kiistää edelleen Kristiinankaupungissa hoivakoti Ulrikassa tapahtuneen epäillyn kuolemantapauksen, vaikka siitä on maininta Valviran tekemässä keskeytyspäätöksessä.

Sote-uudistusta ajava pääministeri Sipilä on lausunut asiasta seuraavaa:

”Se, että Valvira on tähän puuttunut, on hyvä asia ja kertoo sen, että suomalaisessa yhteiskunnassa valvonta toimii. Tietooni on tullut se, että myös kyseinen yritys on itse myöntänyt virheensä ja myös sitä kautta on edellytykset sille, että toiminta korjaantuu”

Nyt ainakin minulla herää kysymys siitä, että miten valvonnan voidaan katsoa olevan onnistunutta, kun nämä laiminlyönnit ovat saaneet jatkua jo vuodesta 2016 tähän hetkeen saakka siitäkin huolimatta, että ongelmia on tuotu esiin useita kanavia pitkin..? Henkilöstö on yrittänyt tavoittaa johtoa jo parin vuoden ajan ja signaalia ongelmista on tullut myös ammattiliittojen puolelta koskien mm. hoitajamitoituksia ja niin kutsuttujen haamutyöntekijöiden käyttöä.

Nyt, kun sote-asioita edelleen puidaan, niin haluan tuoda esiin erään keskeisen yksityisiä terveyspalveluita koskevan ongelman. Kuten me hyvin tiedämme, niin yksityiset yritykset pyrkivät maksimoimaan liikevoittonsa. Kun hoiva- ja terveyspalveluiden tuottaminen on kilpailutettua sopimusperusteista toimintaa, niin liikevoittoa ei kyetä kasvattamaan tuloja lisäämällä. Näin ollen liikevoittoa voidaan kasvattaa ainoastaan kuluja karsimalla. Kysymys on lähinnä siitä, että miten pitkälle tässä asiassa voidaan mennä ja tämä tapaus osoittaa karusti sen, että liian pitkälle.

Laiminlyönneiltä ei ole vältytty meillä Porvoossakaan.  Ensimmäinen valvontakäynti aluehallintoviraston toimesta Esperin pyörittämään hoivakoti Vuokkoon tehtiin jo vuonna 2017.  Kaupungin tekemistä vuotuisista valvontakäynneistä huolimatta epäkohdat tulivat kaupungin tietoon vasta elokuussa 2018. Vanhusten sijoittaminen hoitoyksikköön lopetettiin syyskuussa 2018. Vuokossa lääkehoitoon olivat osallistuneet henkilöt, joilla ei ollut siihen asianmukaisia lupia. Osa työntekijöistä ei kuulunut terveydenhoidon ammattirekisteri Terhikkiin. Asukkaita oli kohdeltu kaltoin ja siisteyttä oli laiminlyöty. 30 paikkaisessa hoivakodissa oli alimitoitettu henkilöstö, pahimmillaan paikalla oli vain yksi hoitaja, vaikka henkilöstömitoitus oli määritelty olemaan 0,58 hoitajaa asukasta kohti. Hyvin samankaltaisia ongelmia, kun muissakin Esperin hoitolaitoksissa.

Tämä hoivakoteihin liittyvä episodi on malliesimerkki siitä, mitä terveyspalveluiden yksityistämisestä pahimmillaan seuraa. Joko tämä sote-kouhotus voitaisiin pikkuhiljaa lopettaa..?

Kansanedustajaehdokas Kevin Servin, perussuomalaiset Uudenmaan vaalipiiri

Oulun poliisi kertoi tänään aloittaneensa neljän uuden seksuaalirikosepäilyn tutkinnan. Uhrit ovat tuttuun tapaan alle 15-vuotiaita tyttöjä. Rikosnimikkeenä ovat raiskaus, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Epäiltyinä ovat jälleen ulkomaalaistaustaiset henkilöt, joista kahden ilmoitetaan olevan alle 18-vuotiaita.

Julkisuudessa on liikkunut vahva epäilys siitä, että yksi uhrina ollut 14-vuotias tyttö olisi päättänyt päivänsä oman käden kautta. Poliisi on aiemmin kiistänyt huhun paikkaansa pitävyyden. Tänään se on kuitenkin vahvistanut, että yksi alle 15-vuotias uhri on menehtynyt esitutkinnan aikana, eikä tapaukseen epäillä liittyvän rikosta.  Varmuutta asiaan emme välttämättä saa koskaan, mutta kaikki viittaa kovasti siihen, että uhria kohdannut häpeä ja nöyryytys on muodostunut ylitsepääsemättömän raskaaksi. Surullista, todella surullista.

Oulun tapauksissa eräs merkillinen piirre on se, että alun perin Oulun poliisi yritti salata teot. Teot tulivat julkisuuteen vasta, kun Oululainen kaupunginvaltuutettu Junes Lokka (asyl) nosti asian esiin ja poliisia kohdannut julkinen paine pakotti heidät tiedottamaan rikosepäilyistä. Oulun poliisin toiminta asian osalta on ollut merkillistä, mutta ei toki poikkeuksellista. Heihin yhteydessä olleet tahot ovat viestineet, että uhrien kohtalon sijaan he ovat olleet enemmän huolissaan tekoihin syyllistyneiden turvallisuudesta.

Mutta uskooko joku, että tällaista tapahtuu vain Oulussa..? Minulla on vahva tunne siitä, että kyseessä on huomattavasti laajempi ilmiö, joka ei rajoitu ainoastaan Oulun seudulle. Uskon, että on vain ajan kysymys, että milloin kupla puhkeaa Oulun lisäksi myös muilla paikkakunnilla. Yleisestihän on tiedossa, että poliisi muutti tiedotuslinjaansa vuoden 2015 maahanmuuttokriisin jälkeen. Esimerkiksi Itä-Uudenmaan poliisin päivittäistiedotteissa kerrotaan lähinnä vain rattijuopoista, vaikka käräjäoikeuksien asialuetteloista ja nimilistoista muodostuukin ihan toisenlainen kuva alueen rikostilanteesta.

Lopuksi vielä muistuttaisin, että vaikka kritisoinkin kirjoituksessani voimakkaasti poliisin toimintaa, niin kritiikkini ei kohdistu siihen aivan liian vähäisillä resursseilla työskentelevään kenttäpoliisiin, vaan ongelma on poliittinen. Ne poliisit, joita näette tuolla työn touhussa, tekevät arvokasta työtä. Ongelmat ovat poliisijohdossa ja linkittyvät sitä kautta sisäministeriön ohjeistuksiin.

Eduskuntavaaliehdokas Kevin Servin
Uudenmaan vaalipiiri

Media puhuu porvoolaispastorista, vaikka todellisuudessa on kysymys ruandalaispastorista. Joukkotuhonnasta elinkautiseen tuomittu Francois Bazaramba haki juuri Helsingin hovioikeudelta vapautusta elinkautisestaan, joka hänelle tuomittiin Suomen sen hetkisen historian kalleimmassa oikeudenkäynnissä noin 12 vuotta sitten. Vapautusta ei myönnetty, joten hän jatkaa elämäänsä kiven sisässä. Tähän astinen vankeus on maksanut veronmaksajille jo 876 tuhatta euroa ja lisäkuluja syntyy noin 76 tuhannen euron vuosivauhtia yhden vankilapäivän maksaessa noin 200 euroa.

Itse oikeudenkäynnin arvioidaan maksaneen noin kolme miljoonaa euroa. Se työllisti esitutkintaa johtaneen rikosylikomisario Thomas Elfgrenin yli neljän vuoden ajaksi. Oikeudenkäynti, jonka esitutkinnan aikana matkusteltiin ympäri Afrikkaa ja joka lihotti mukavasti monen muunkin oikeusoppineen lompakkoa oli melkoinen näytelmä. Oikeutta ei käyty pelkästään Porvoon käräjäoikeudessa, vaan myös paikan päällä Ruandassa, johon jouduttiin Suomalaisten verorahoilla rakentamaan kaikki alusta loppuun sähkö- ja tietoliikenneasennuksista Raamatun hankintaan.  Syytetty ei kuitenkaan paikan päälle uskaltanut matkustaa, vaan seurasi oikeudenkäyntiä videolinkin kautta Vantaan vankilasta käsin. Mutta se oli silloin, nykyisin ei onnistu edes poliisikuulustelut videolinkin kautta.

Ruandalaispastori saapui monen muun joukkotuhontaan osallistuneen tavoin pakolaisena Eurooppaan. Ruanda oli tehnyt hänestä kansainvälisen etsintäkuulutuksen, jonka perusteella hänet pidätettiin ja vangittiin.  Suomi olisi voinut palauttaa hänet tuomittavaksi Ruandaan aivan kuten naapurimaamme Ruotsi teki samassa tilanteessa ruandalaisen Sylvere Ahorugezen kanssa. Näin ei kuitenkaan haluttu toimia ja oikeudenkäynti päätettiin silloisen oikeusministeri Tuija Braxin (vihr) johdolla järjestää Suomessa.

Joukkotuhonnasta syytetyn pastorin ihmisoikeus toteutui ja hän sai oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin suomalaisten verorahoilla. Mutta missä ovat niiden joukkotuhonnan uhrien ihmisoikeudet? Ne eivät toteutuneet. Yli 800 tuhatta kuolonuhria, yli 250 tuhatta raiskattua naista ja lasta. Tapetuista noin 37 tuhatta ruandalaispastorin vaikutusalueella. Pohdinnan arvoinen kysymys on se, että onko reilua, että näinkin vakavaan rikokseen syyllistyneen rikollisen ihmisoikeuksia suojellaan näinkin massiivisesti, vaikka hänen uhrinsa jäivät kokonaan vaille ihmisoikeuksia?

Minä sanon, hänet olisi pitänyt palauttaa Ruandaan tuomittavaksi oman maansa lakien mukaisesti.